maanantai 6. lokakuuta 2014

Yksi parhaimmista omenapiirakoista

Tämän ohjeen olen saanut muutamia vuosia sitten työkaveriltani. Meillä on tapana leipoa usein töihin jotain ja sitten reseptejä jaellaan kaikille herkkusuille. Tätä pohjaa voisi käyttää esim. marjapiirakoihinkin, mutta itse olen kokeillut vain omenoilla.

Pohja

100 g margariinia sulatettuna
2 dl sokeria
1 muna
0,5 dl kauraleseitä

2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Päälle
omenaviipaleita
sokeria ja kanelia
1 prk kermaviiliä
1 muna

Sekoita sulatettu margariini ja voi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten voi-sokeri-muna -seokseen. Painele vuokaan ja lisää päälle omenaviipaleet. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Sekoita muna ja kermaviili keskenään, ja lisää piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. 20min.