maanantai 30. lokakuuta 2017

Vaniljainen omenapiirakka

Nyt löytyi kiva resepti omenapiirakkaan. Tuo kermaviili-päällinen on mun suosikkitäyte piirakassa kuin piirakassa, joten ei ihme, että tämäkin vei kielen mennessään. Lisäksi pohja on nopea tehdä, kun kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään järjestyksessä. Reseptin bongasin Suklaapossun blogista. Tämä mun versio on vähän riisuttu.

Piirakkavuoallinen

Pohja: 
100 g sulaa rasvaa                
1,5 dl piimää (tai esim. maustamatonta jogurttia)
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 rkl vaniljasokeria 
Päälle:
omenaviipaleita (joiden päälle voi ripotella sokeria)
1 prk kermaviiliä
1dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vaniljasokeria   






perjantai 2. kesäkuuta 2017

Ihana puolukkajuustokakku

Tämä valloittavan makuinen juustokakku pääsi mammatreffiemme kahvipöytään. Kälyni bongasi tämän reseptin jo pari vuotta sitten valmistujaisiinsa ja siitä tuli samantien ihan lempparini. Puolukka tasapainottaa hyvin suklaista brownies-pohjaa, mikä itsessään on mukavan erilainen juustokakun pohja perinteisiin keksiversioihin verrattuna. Resepti löytyy Tarun taikakakut -blogista.

Brownies-pohja: 
125g  voita tai margariinia
75g  tummaa suklaata
2dl  sokeria
hyppysellinen suolaa
1tl  vaniljasokeria
2  kananmunaa
2dl  vehnäjauhoja

Puolukkatäyte:
2dl  kuohukermaa
200g  maustamatonta tuorejuustoa
1prk  vaniljarahkaa
3dl  puolukkaa
2dl  sokeria
6  liivatelehteä
4rkl  vettä

Sulata voi. Lisää kuumaan voihin tumma suklaa paloiteltuna ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15-20 min. Anna pohjan jäähtyä.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri. Soseuta puolukka. Notkista tuorejuusto ja rahka. Lisää ne ja puolukkasose kuohukerman joukkoon. Kiehauta pari ruokalusikallista vettä ja liota liivatelehdet siihen, lisää ohuena nauhana täytteeseen. Kaada brownies-pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli. 



torstai 4. toukokuuta 2017

Donitsit uunissa

Vapuksi valmistui minidonitseja uunissa. Älyttömän helppoa! Vaikka aluksi meinasin vaipua epätoivoon, kun hyvää ohjetta ei meinannut löytyä. Tämä ohje Ranteita myöjen taikinasa -blogista kuitenkin toimii hyvin ainakin minidonitseissa. Kermaviilin tilalla käytin soijajogurttia, jolloin sain donitseista maidottomia.

1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
4½ tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/4 tl jauhettua kardemummaa
1 dl rypsiöljyä
2 dl kermaviiliä/piimää/soijajogurttia
2 kananmunaa

1. Sekoita kaikki aineet hyvin keskenään.
2. Pursota voideltuihin donitsipeltien koloihin.
3. Paista 200'c n.10min.
4. Kuorruta ja koristele halutessasi. 
 
 
 
 

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vapun smoothiekakku

Nämä juhlapyhät ovat ihana syy leipoa :) Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla smoothiekakkua. Tämän tein mukaillen Kinuskikissan ohjetta, mikä löytyy täältä.


Oman kakkuni smoothieen laitoin mansikoita, mustikoita, punaviinimarjoja ja kaksi banaania. Liivatetta laitoin Kinuskikissan ohjeen mukaan 8, mutta se oli mielestäni liikaa. Eli olisin toivonut lopputuloksena hieman pehmeämpää rakennetta.

Pohjan tein Digestive-kekseillä ja vauvan päärynä-persikka soseella. Tämänkään rakenteeseen en ollut kovin tyytyväinen eli seuraavaan smoothiekakkuun kokeilen jotakin muuta pohjaa. Pohja oli mielestäni liian sosemaista. Näistä oppineena kohti seuraavaa smoothiekakkua :)

Pääsiäisen banaanikakku

Meille oli tulossa pääsiäisenä kahvivieraita ja piti keksiä jotakin tarjottavaa. Halusin kokeilla jotain uutta, mutta suhteellisen helppoa. Huomasin pöydällä pian ylikypsäksi meneviä banaaneja ja siitä se ajatus sitten lähti....banaanikakkua :) Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin tehdä banaanikakkua ja vertailin muutamia eri reseptejä. Lopulta päädyin siihen, mihin löysin kaapista tarvikkeet.



100 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 banaania
2.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon.
2. Murskaa banaanit haarukalla ja sekoita taikinaan.
3. Lisää lopuksi jauho ja leivinjauhe ja pyöräytä tasainen taikina.
4. Levitä taikina jauhotettuun pitkään vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa runsas puoli tuntia.

Ohje löytyy täältä.


Banaanikakun kaveriksi tein suklaaneliöitä.

torstai 23. helmikuuta 2017

Pinaattiletut

Taas lettuja ja vohveleita :) Keksin ystäväni avustuksella jonkin aikaa sitten, että letuistahan voi tehdä myös ruokaa ilman sen kummempia täytteitä. Eli siis esimerkiksi pinaattilettuja!

Minulla ei ole pienten lettujen pannua, mutta nämä maistuvat hyviltä ihan isoinakin. Nyt syötiin niitä perunamuussin ja punaisten marjojen kanssa. Tämä resepti on Hellapoliiisn sivuilta, mutta näitä löytyy vaikka kuinka. Pakastepinaattipussissakin taitaa olla jokin resepti.


2 munaa
5 dl maitoa
3 dl jauhoja
1 tl suolaa
pussillinen sulatettua pakastepinaattia
1 rkl öljyä 

Sekoita kaikki aineet sekaisin. Anna turvota ja paista letuiksi :)

Perunarieskat

Minulla on usein tapana tehdä perunamuussia hieman enemmän kerrallaan. Nyt olimme syöneet samaa muussia jo kahtena iltana ja vieläkin sitä jäi yli. Mitä tekisin ylijääneestä muussista? No perunarieskoja tietenkin!

Selasin muutamia reseptejä ja useimmat vaikuttivat aika samanoloisilta. Niinpä sekoitin muussin joukkoon kananmunan sekä sämpyläjauhoja sen verran, että taikina tuntui hyvältä käteen. Sitten vain rieskat pellille, ilmareiät ja uuniin noin vartiksi 250 asteeseen. Iltapala on valmis.


Jos haluaa parempaa ohjetta, löytyy esimerkiksi täältä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Vohveleita

Meillä syödään suuhteellisen usein vohveleita ja lettuja, suolaisena sekä makeana versiona. Olen etsinyt hyvää vohvelitaikina reseptiä ja nyt löytyi yksi aika toimiva. Halusin myös reseptin, missä ei olisi ihan hirveästi sokeria. Tässä yksi resepti, mitä meillä on viime aikoina testailtu.

3 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
50 g voisulaa
Usein meillä on suolaisena täytteenä ihan vain paistettua jauhelihaa, mutta nyt kokeilin kasvisvaihtoehtoa.


Tässä on porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa ja omenaa.

Vauvalle tein bataattivohveita uunissa silikonisilla vohvelimuoteilla. Vauvan vohveleiden resepti löytyy Simppeli sormiruokakeittiö sivustolta: http://simppelisormiruokakeittio.com. Käytin jauhoina kaurajauhoja, sillä en ole vielä antanut vauvallemme vehnäjauhoja.


Nämä maistui myös vanhemmalle lapsellemme sekä minulle :)

tiistai 14. helmikuuta 2017

Vauvan sormiruokaa

Toisen lapsemme myötä ja hänen kiinnostuksestaan ruokaa sekä itse syömistä kohtaan, olen innostunut vauvan sormiruokailusta. Kaikki reseptit sekä inspiraation lähde on sivusto Simppeli sormiruokakeittiö: http://simppelisormiruokakeittio.com

Osaa reseptejä olen hieman mukaillut meidän vauvalle sopivaksi, mutta perusrunko on Simppelin sivustolta lähtöisin. Aloitimme keitetystä bataatista ja parsakaalista. Pikkuhiljaa uskaltauduin antamaan esimerkiksi banaanipannaria ja vauvan marjamuffinssia. Kun huomasin, että vauvamme suoriutuu ruoan käsittelystä suussaan aika taitavasti, aloin lisäilemaan sormiruoan määrää. Edelleen syötän esimerkiksi puurot ja joinakin päivinä toinen ruoka voi olla vielä itsetehtyä sosetta, mutta koko ajan sormiruoan määrä on lisääntynyt.

Ezpz-ruoka-alusta on aika näppärä. Tosin edelleen vauvallemme on hieman haastavaa poimia koloista ruokaa, joten usein laitan ruokaa tarjolle myös alustan reunoille ja välillä ihan vaan pöydälle ilman alustaa. Tässä on tarjolla kana-porkkana-omena pötköjä, keitettyä kesäkurpitsaa sekä kasvispihvejä.

Tämä on ensimmäinen laatikkoruoka, mitä kokeilin. Tässä on lohi-kvinoa-porkkanalaatikkoa. Paistoin ne silikonisissa muffinssivuoissa. Päällä on korvike-muna seosta.

Erilaisia pihvejä olen kokeillut jo useampia. Tässä on perunamuussi-parsakaalipihvit. Muulle perheelle oli samana päivänä tarjolla perunamuussia ja nakkikastiketta.

Nämä tuntuvat olevan vauvamme yksi ehdoton lemppari, kana-porkkana-omena pötköt!

Ja vielä löytyi kuva porkkana-puuroletuista.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Porkkanakakku

Pitkästä aikaa tänne bloginkin puolelle jotain :) Ja mahdollisesti nyt vähän useammin taas, kun jauhopeukaloa on alkanut kutittaa ja olen taas kotiäitinä. Suurin inspis liittyy tällä hetkellä vauvan sormiruokiin, mutta samalla on tullut kokeiltua muulle perheellekin uusia juttuja.

Nyt otin työn alle porkkanakakun. En ole aiemmin tätä herkkua itse leiponut ja etsiskelin sopivan tuntuista reseptiä. Lopulta päädyin Arlan porkkanapiirakan reseptiin. Meidän vanhempi lapsemme ei pidä porkkanasta, mutta uskaltautui maistamaan tätä ja oli kuulema mielettömän hyvää :) Tein tästä maidottoman, joten muokkasin hieman reseptiä meille sopivaksi.

noin 4dl porkkanaraastetta
100 g kasvismargariinia
4 kananmunaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia

Kuorrutus 
Oatly kaura "tuorejuustoa"
1 dl tomusokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata margariini. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mukaan porkkanaraaste ja margariini. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaneli keskenään, ja sekoita sitten taikinan joukkoon. Kaada taikina voidellulle ja jauhotetulle tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri  tasaiseksi massaksi. Levitä kuorrutus kakun päälle ja anna sen jähmettyä jääkaapissa.

Täällä alkuperäinen resepti: https://www.arla.fi/reseptit/porkkanakakku