tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mustikkapiirakka

Leivottiin iltapuuhana taaperon kanssa mustikkapiirakka, vapun kunniaksi - tai ihan muuten vaan, jos ei vappuun asti säily ;) Ohjeen löysin joku aika sitten netistä, mutta enpä laittanut lähdettä ylös.

125g  voita
1 dl  sokeria
1  muna
1,5 dl  vehnäjauhoja
1 dl  perunajauhoja
1 tl  leivinjauhetta

Täyte:
200g  pakastemustikoita
(2 tl  perunajauhoja)
2 prk  vaniljan makuista rahkaa
1  muna
(0,5 dl  sokeria)


Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Kaada taikinapohjalle mustikat (,joihin on sekoitettu perunajauhot). Sekoita keskenään rahka, muna (ja sokeri). Kaada mustikoiden päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40min.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Omenamuffinit

Kuinkas sattuikaan... Pitkän hiljaiselon jälkeen molemmat kotiäidit postaavat lähes yhtäaikaa leipomuksiaan! No, tällaiset yhtäaikaisuudet eivät ole ollenkaan outoja sattumuksia meille kahdelle! Kaikkea muutakin tulee tehtyä tai ajateltua yhtä aikaa...

Meille on tulossa huomenna päiväkahvivieraita, joille on suunniteltu tarjolle omenamuffineja ja suklaakakkua. Muffinien kanssa otettiin varaslähtö ja tehtiin ne jo tänään. Tämän ohjeen bongasin Tainan blogista. Taina on mieletön monitaituri, jonka olen tuntenut yläasteelta saakka.

Omenamuffinit

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 1/2 dl maitoa


Täyte:
3 - 4 kotimaista omenaa
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat vaahtoon yksitellen. Sekoita kuivat aineet erikseen ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja kaneli.

Laita muffinivuokien pohjalle lusikallinen taikinaa. Nostele päälle omenakuutioita ja lisää vielä toinen lusikallinen taikinaa. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.



Hyvää syntymäpäivää minä!

Vietimme synttäreitäni viikonloppuna ja sen kunniaksi täytyi tietenkin leipoa kakku. Kakku on maidoton hyytelökakku ja tehty samalla idealla kuin blogissa aikaisemmin julkaistut puolukkainen joulukakku sekä isänpäivän mangokakku. Hyydykkeessä on mustikkasosetta ja päällä mustikoita + hyytelösokeria.


Kakku onnistui yli odotusten ja omaan suuhun ainakin maistui tosi hyvältä :)

Suolaiset muffinssit ja omenanainen jälkiruoka

Nämä herkut on leivottu jo aikaa sitten, mutta vasta nyt saan ne julkaistua täällä blogissakin.

Halusimme siskoni kanssa leipoa jotain. Selaisimme keittokirjoja ja reseptejä ja keksimme, että tällä kertaa kokeilemme jotakin suolaista. Olipas oivallus :)

Sain joululahjaksi Jenni Höijerin Sokerileipurin hurmaavat herkut kirjan ja päätimme kokeilla kirjassa olevaa kinkkunyyttien reseptiä. Tämä oli hyvä valinta, sillä lopputulos oli tosi herkkua! Kinkkunyyttien sisältöä muokkasimme hieman omanlaiseksi ja sinnehän voi laittaa sisälle melkein mitä vain. Meidän nyyteistä löytyi kinkkua, punasipulia, paprikaa ja mausteita sekoitettuna (maidottomaan) ruokakermaan.


Pohja:
200g margariinia
1tl suolaa
1dl perunahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1 1/2dl spelttijauhoja
1tl leivinjauhetta
2dl kylmää vettä

Sekoita voi, jauhot ja suola murumaiseksi seokseksi ja lisää joukkoon kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi, pyörittele 12 palloa ja kaulitse/levitä muffinssivuokiin. Laita täyte ja sulje nyytit. Paista noin 200 astetta, noin 20-25 minuuttia.


Meillä ei muuten ollut spelttijauhoja, mutta korvasimme sen niin, että laitoimme muita jauhoja hieman enemmän. Jälkiruoaksi teimme samasta kirjasta omenapain, mutta se ei ollut niin hyvää miltä näytti. Pohja oli ihan ok, mutta täytteeseen tuli jonkinverran margariinia ja se myös maistui. En siis edes kirjoita reseptiä tänne, kun en itse ainakaan suosittele sitä sellaisenaan kenellekään.