sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkakku

Ystävänpäivää vietetään ensi viikolla, mutta me otimme varaslähdön jo tänä viikonloppuna. Olen saanut viimeisen vuoden aikana huikeita ja aivan mahtavia uusia ystäviä ja niistä nyt kaksi oli meillä lauantaina kylässä. Sain siis hyvän syyn leipoa kakun!

Viime aikoina olen tehnyt hyytelökakkuja, joten nyt oli täytekakun vuoro. Selasin reseptejä, mutta päädyin kuitenkin lopulta omaan sovellukseen. Pohjana on ihan tavallinen vaalean täytekakun pohja sydän vuokaan tehtynä tietysti :)


Välissä on mansikkaa, mustikkaa ja punaherukkaa sekoitettuna sekä (kaura)vanillaa kahdessa kerroksessa. Päällä on vaahtoutuvaa vispiä, vadelmaa, suklaata sekä keskellä sydän marmeladit.

Vadelmat on otettu pakkasesta ja laitettu kakun päälle jäisinä. Siihen päälle sivelin pullasudilla hyytelösokeri-liuosta, jotta ne saavat kiilteen ja pysyvät kokonaisina. Pelkästään laitettunahan pakastemarjat usein sulavat ja valuttavat nesteet kakun päälle. Suklaa on Pandan hurmaavaa tummaa, jota sulatin ja valutin lusikalla kakun päälle. Tämä vaihe vaatii vielä harjoittelua, sillä sain aikaiseksi pari isompaa "klönttiä". Tarkoituksena oli myös, että suklaa valuisi nätisti kakun reunoille, mutta myös tämä vaatii vielä hieman kehittelyä.

Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen ja varsinkin siltä osin, että kakku maistui oikein hyvältä :)

Hyvää ystävänpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti